Mummi lakkaa nukkumasta, lopettaa unet kevään tullen,
silloin kun yö alkaa täyttyä lintujen äänistä.
Silloin kun ne kohta huutavat koko ajan, ja kaikkialla,
linnut,
pulputtavat vinteillä ja huhuilevat huiluina puistojen latvoissa,
kirkuvat kaduilla ja kilkkuvat tiukuina metsissä.
Silloin mummi jättää koiran kotiin ja lähtee ulos alkavaan aamuun,
haistaa kevään ja kalpean maan,
palelee,
kävelee,
näkee maata vasten liiskantuneen nurmen,
nurmelle syksyllä nukkuneen linnun,
maaksi muuttuneen omenan
ja puiston tyhjän suihkulähteen.
Ohittaa kaupungin suljetut kauppahuoneet,
kadunvarteen pysäköidyt autot,
katokseen nostetut polkupyörät,
ja menneen talven katuhiekkalinnat.
Kokeilee jalalla jokaisen tielle osuvan takorautaisen levyn, viemärinpeitteen, kadunkannen. Jääriitteen lätäköllä, sen antaa olla.
Näkee ratapihalla nukkuvat junat
ja junien tiet, kiiltävät kiskot
arvaa ensimmäiseksi lähtevät ja niille suunnat,
etelät, idät, lännet ja pohjoiset.
Katsoo, että aurinko varmasti nousee, ja menee takaisin kotiin.
Vappuun mennessä mummi lakkaa nauramasta.
Lakkaa huojumasta rivikäsikynkkää kaupungintalon vappukonsertissa, ja laulamasta rullaati-rullaatia vanhojen ihmisten kanssa. Ei mene vappukonserttiin ollenkaan.
Serpentiinit se unohtaa. Ei sano enää ”Helan går”, eikä tule punanaamaiseen nousuhumalaan.
Lopettaa grogit ja kaikenlaiset herkut. Vie korvilta korut ja maljakoilta kukat, lukitsee kristallit vitriiniin. Himmeäksi jättää pöytähopeat ja sormenjäljet kirjahyllyyn. Ei mene enää kutsuille, eikä kutsu ketään enää itsekään.
Karkkimaljaa, ei täytä.
On jo lopettanut matkat maailman ääriin ja raportit niistä, nyt lopettaa valokuvatkin.
Kadottaa, pudottaa ja ohittaa, hiljenee, mummi. On vaan että sydän pumppaa, veri kiertää, hengitys kulkee, ja varpaankynnet kasvavat. On niin kuin siinä olisi kaikki, eikä olisi yhtään mitään sen enempää.
Vapun jälkeen mummi menee mustaksi.
Siivoaa pois koko garderobin, värit, sen silkkiset, samettiset ja kiiltävät, pumpuliset, pehmeät. Indigot, okrat ja koboltit, sinooperit, malvat ja aniliinit. Korallit, oranssit. Tulenpunaiset, punakarvaiset, verenruskeat. Kudunkeltaiset, kullankeltaiset, ruohonsiniset. Helmenvalkeat, myrkynvihreät, joenpohjansameat. Punaiset kuin vuorenkilpi. Siniset kuin aamuyö.
Kaiken se laittaa pois, pinoaa kasoihin, piilottaa piironkiin ja sulkee arkkuihin.
Menee kokovartalomustaksi. Pukeutuu mustaan leninkiin, astuu mustiin kenkiin. Peittää hiukset mustaan turbaaniin, menee mustaan ulsteriin. Taittaa kyynärtaipeelleen mustan laukun, kätkee laukkuun mustakahvaisen leipäveitsen.
Ottaa taxi-auton, ja ajaa sillä meille. Katsoo ovelta paljain kasvoin ja sanoo että rahat on menneet, ja kun rahat on menneet, kaikki on mennyttä.
Viedään lääkäriin, lääkäri lähettää hoitoon. En tiedä siitä sen enempää.
Paitsi että eräänä päivänä häntä ei enää ollut.
Tunnemuseo 