Palapeli

Sairaala-aika oli taistelua elämästä ja kuolemasta. Siitä, jaksaako elää. Se oli päällimmäinen asia. Siltä ajalta muistan lähinnä mustaharmaita välähdyksiä, ennen kuin sitten alkoi näkyä se pieni valo, mitä kohti mentiin.

Sairaala ei ole niin kauhea paikka kumminkaan. Se on epätoivoisten ihmisten selviytymistä taas uudelleen rivijäseneksi, tavalliseksi kansalaiseksi yhteiskuntaan.

Sairaalassa minulla oli palapelinä elämän kasaaminen, minäkuvan uudelleen rakentaminen.

—-

Alussa oli sekavaa, väsymystä, lääkkeitä. Tuntui, että uni ja todellisuus menivät sekaisin. Sitten realiteetit alkoivat pikku hiljaa palata.

Hoidoksi sain lääkkeitä ja sähköshokkeja. Ne eivät minuun vaikuttaneet oikein mitenkään. Jälkeenpäin ymmärsin, että lääkkeet ovat kuin Veikkauksen lotto, että arvotaan, mikä sattuu toimimaan ja kenelle. Sähköshokkikin on rinnastettavissa lääkehoitoon.

Lopulta yksi mielialalääke alkoi auttaa, ja alkoi paluu elävien kirjoihin. Alkoi tuntua, että elämä alkaa vähän kirkastua.

—-

Kun vointi oli vielä huono, kuuntelin musiikkia huoneessa. Muuta ei pystynyt. Silloin alkoi kirkastua, mitä kohti elämässä haluaa mennä. Tuli unelma, että jonain päivänä tekisin mielenterveystyötä. Kerroin sen huonetoverille. Ymmärsin jollain lailla, että nyt kävi näin ja tästä kun selviää, niin tämä on rikastuttava kokemus. Jotenkin silleen se piirtyi mieleen.

Toinen iso asia oli oma perhe. Ne olivat ne isot asiat. Sitten oli joitakin pienempiä.

—-

Aluksi en pystynyt lukemaan lehteä enkä katsomaan telkkaria. Musiikki oli ensimmäinen, mitä jaksoin.

Kun telkkarista tuli Kauniit ja rohkeat, muut katsoi sitä, ja itse katsoin mukana, vaikka tekstejä en jaksanut lukea. Olihan se sellaista yhdessäoloa kuitenkin.

Aluksi katsoin lehdestä vain sarjakuvia, pikku hiljaa aloin lukea muita juttuja.

—-

Kävelyjä tehtiin paljon. Yksistään tai porukalla käytiin kioskilla. Kioskille oli vähän matkaa, mutta se kävi hyvänä liikuntana, kun liikkuminen oli jäänyt tosi vähiin.

Fyysinen kunto oli päässyt huononemaan, koska se ajatustyö mielen kanssa on tosi haastavaa ja väsyttävää. Kun elämää alkaa kasaamaan, pää on kuin tietokone, se raksuttaa ja yrittää jäsentää elämänkulkua.

Vaikka maisemat olivat hienot, ei niihin tahtonut oikein väriä tulla niihin maisemiin.

Saunominen oli mukavaa hommaa. Se on ensimmäisiä muistikuvia, mikä tuntui mukavalta ja kivalta, ja mitä vähän niin kuin odotti, oli ne saunavuorot.

—-

Halonhakkuu oli homma, mitä jaksoin ulkotöissä tehdä. Se on jäänyt mieleen, että puut oli todella kuivia. En edes tiennyt, että siitä maksettiin, mutta ne maksoivat ahkeruusrahaa ja sillä sai jotain pientä ostettua.

Ehkä se oli omaa halua mennä elämässä eteenpäin, tekemisen kautta. Halonhakkuu oli fyysistä, kai sitä kävi omalla tavallaan läpi myös niitä asioita, vihaa ja katkeruutta mitä yritti selvittää ja saada eheytettyä. Kai se oli semmosta purkuakin. Että vähän suutuspäissäänkin hakkasin niitä halkoja.

—-

Itsemurha oli joskus itselläkin mielessä. Kyllä sen vaistosi siellä kavereista ja jotkut siitä puhuikin siellä.

Huonekaverin kanssa tutustuttiin, kun tehtiin yhdessä kävelylenkkejä ja juteltiin. Hän pääsi minua ennen kotiin. Jonkin ajan päästä sitten luin sairaalassa lehteä ja näin hänen kuolinilmoituksensa. Hän ei sairaalasta päästyään jaksanut elää.

Kun pääsin pois, eihän sitä täysin kunnossa ollut. Hutera olo oli, kun avokuntoutukseen tuli. Kun bussilla pystyi kulkemaan, niin se oli iso asia päivässä. Toinen merkittävä juttu oli, että jaksoi siivota. Tuntui ihan, että hitto, mä siivosin! Pienistä palasista se elämä lähti sitten toimimaan.

Kun on sairastunut, kyllä se oppi on, että kun saavuttaa hyvän olotilan, sen eteen pitää tehdä työtä. Pitää noudattaa sitä hyvää elämäntapaa, jonka on omaksunut. Se on ennaltaehkäisyä.

Mitä mielekkäämpää, mukavampaa, hauskempaa ja omannäköisempää elämää elät, sitä enemmän vahvistat omaa mielenterveyttäsi. Silloin elämä on kivaa ja mukavaa.

Kun normaali arki sujuu, se on mulle niin kuin juhlaa. Voisi ajatella, että tämä keskustelukin on juhlaa. Kun elämän on saanut takaisin ja raiteilleen, se on arvokas asia.

—-

Sairaala oli kokemus siinä missä muukin elämänkokemus. Kun näkee nurjan puolen, osaa arvostaa elämää. Kun on elämässä vaikeeta, niin sitä kun peilaa noihin aikoihin, niin tietää, että eihän tää oo mitään. Se on se syvä pohjakosketus.

Sitä on ymmärtänyt ihmisenä itsensä, millainen on. Tuntee itse itsensä, mitä ajattelee ja mitä osaa. On vahvuus elää näin elämää.

Monesti mielenterveyshäiriö pysäyttää, ja jos meinaa selvitä, on selvitettävä, millainen ihminen on. Ei ole muuta vaihtoehtoa kuntoutumiselle.