”Minä olen osa historiaa”

Vuonna 1976 Rauhan sairaalasta teetettiin historiikki. Arvokas, kovakantinen teos juhlisti sairaalan 50. toimintavuotta.

Kirjan ilmestyttyä taloustoimistoon asteli eräs potilas. Hän oli tuttu vieras toimistossa – kuten monessa muussakin paikassa – mutta tällä kertaa hänellä oli poikkeuksellisen painavaa asiaa: ”Minä haluan sen historiikin.”

Toimiston väki kieltäytyi. Painos oli rajallinen eikä kirjoja ollut hankittu niin paljon, että niitä olisi riittänyt sairaalan asukkaille.

Vieras oli prioriteeteista eri mieltä: ”Minä olen osa Rauhan historiaa ja minä haluan sen kirjan. Se kuuluu minulle.”

Irman tunsivat sodan jälkeisinä vuosikymmeninä kaikki. Irma seurusteli ja kyläili mielellään eikä salaillut sukulaisuussuhdettaan merkittävään kirjailijaan. Hän kertoili muun muassa sukulaisensa järjestämästä vierailuista Kansallisteatteriin. Syntymäpäivilleen Irma kutsui kaikki ylilääkäristä lähtien.

Irma seurasi aikaansa ja luki lehtiä. Aikalainen kertoo, että jos kanttiinissa ei lehteä näkynyt, Irma kävi osastot läpi, jotta sai lehdet käsiinsä. Ikääntyneen Irman tuntenut ystävä sanoo, että hän ei osaa sanoa syytä, miksi Irma oli sairaalassa. Siellä hän kuitenkin oli, ainakin 40 vuotta.

Irman kohtalon, kuten satojen muidenkin potilaiden, saneli sota. Irma oli sotasiirtolainen. Hän oli tullut sairaalaan evakkona eikä hänellä ollut enää kotikuntaa. Valtio maksoi ylläpidon sairaalassa mutta ei sen ulkopuolella. Yksikään kunta ei suostunut ottamaan asukkaakseen laitoksesta muuttavaa ihmistä.

Rauhan entinen ylihoitaja kertoi Irman elämästä 90-luvun radiodokumentissa. Hänen mukaansa Irma anoi lukuisia kertoja pääsyä pois sairaalasta, omaan kotiin tai palveluasuntoon samassa kunnassa. Joutsenon kunta ei suostunut. Irman toive toteutui vasta hänen kuoltuaan.

Rauhan sairaalan yksinäiset potilaat ja sotasiirtolaiset haudattiin tavallisesti sairaalan hautausmaahan. Irma sanoi, että hän ei halua radan varteen. Hän laittoi rahansa säästöön saadakseen hautapaikan sairaalan ulkopuolelta.

Irma on haudattu Joutsenon hautausmaahan.

Kuva: Marleena Liikkanen 2019


Irma osallistui aktiivisesti potilasyhdistykseen, jonka toiminta Rauhassa alkoi vuonna 1969. Hän toimi puuhanaisena muun muassa yhdistyksen tansseissa. Alla olevan tekstin Irma kirjoitti sairaalan henkilöstölehteen vuonna 1974.

Irman matkaraportti Rauhan henkilöstölehdessä vuonna 1974. (1/2)
Irman matkaraportti Rauhan henkilöstölehdessä vuonna 1974. (2/2)

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.