”Me siskon kanssa aina karattiin katsomaan sotavankeja konehuoneelle. Äiti kielsi, mutta sinne aina mentiin. Varmaan se oli joku lapsirakkaus, joka heistä välittyi, ehkä he kaipasivat omia perheitään. Aina heillä oli jotain annettavaa. Äidille he olivat läheisempiä, he tekivät yhdessä töitä. Oli suuri suru, kun heidät piti palauttaa.”
Työntekijöiden tytär, 40-luku
Rauhan pesulan päädyssä asui jatkosodan aikana venäläisiä sotavankeja. Vankeja asui myös Masteensaaressa parakeissa. Jatkosodan loppuvaiheessa heitä oli 23. Vangit palautettiin 3.9.1944.
”Pesulan kellarikerroksessa asui noin 10 vankia, he saivat liikkua alueella vapaasti. Kerran tipahdin lautatapulin päältä ja pyörryin, ja yksi vangeista kantoi minut kotiin. Muistan, että hän puhui suomea. Toisen kerran 3-vuotias pikkuveljeni oli kateissa ja äiti etsi häntä joka paikasta. Ukonniemessä oli hiihtokilpailut ja vanki oli tulossa sieltä. Hän sanoi äidille: – Matti Ukonniemi!”
Työntekijöiden tytär, 40-luku
Sotavangit työskentelivät ainakin sairaalan maatilalla.
”Äiti sanoi, että niin rehtejä ja hyviä työmiehiä ei ole ollut ikinä. Ja kohteliaita. He olivat niin kiitollisia siitä työstä mitä vangit navetalla tekivät, eihän silloin ollut suomalaisia miehiä tekemässä niitä töitä. Äiti kertoi, että hääkii itki, kun ne vangit lähtivät. Että ne itkivät ja rukoilivat, että saisivat jäädä, että piilottakaa heidät. Mutta eihän silloin voinut toimia niin. Äiti kärsi siitä hirveästi. Ihan kuin olisi tapettavaksi lähetetty.”
Työntekijöiden tytär, 50-luku
Kuvat: Yksityisalbumi, Etelä-Karjalan museo
Tunnemuseo 