”Hei isä ja Eila,
kun aamulla heräsin, tuntui kuin olisin tullut Pelastusarmeijan yömajaan, sellainen oli näkemys silloin. Kaikki potilaat olivat poissa ja illalla jokainen hiipi omaan punkkaansa. Kukaan ei puhunut kenellekään mitään, vain iltapala houkutteli kourallisen ihmisiä. Telkkarikaan ei kelvannut kellekään muulle kuin minulle, katsoin siitä yksin uutiset. Aamulla oli koskematon Hesari ja Demari pöydällä. Demari oli jonkun oma mutta luin sen, ja ilokseni huomasin siinä Maijan kommentin Tehyn lakkoon. Iltapalalla ei ollut teetä, vain maitoa ja piimää. Minähän en juo maitoa, pitää itse keittää teet jokainen erikseen, ei vaikuta järkevältä.
Sitten olin tänä aamuna ryhmän mukana aamulenkillä, miehet jo valittelivat etteivät he jaksa näin pitkälle, käännytään takaisin. Mutta oppilastyttö päätti asian: jokainen saa kääntyä takaisin, ellei todella jaksa. Ei sitten miesten kunnia antanut periksi, kun minä yksin ilmaisin haluavani jatkaa. Lähdin päiväkahvin jälkeen yksin lenkille, aurinko paistoi ja käki kukkui ja kuului tuttu ääni lähempää, se oli taivaanvuohi, olen sen kuullut aiemmin radiossa. Koivut olivat melkein täydessä lehdessä ja taas mietin, että mikä täällä on ollessa vaikka koko kesän, jos asia vaatii. Tällainen on näkemys tältä päivältä.
Tunnemuseo 