Sodan pitkät varjot

Rauhan sairaalaan sijoitettiin sodan jälkeen lähes 300 evakkopotilasta. Osa heistä oli Rauhassa hoidossa jo ennen sotaa, koska Rauha oli Viipurin lääninsairaala. Osa evakuoitiin Kannaksen kunnalliskodeista ja tuotiin Rauhaan. Osa tuli sairaalaan rintamalta, sotasairaaloista, sotalapsena, kotoaan.

Ylen radiodokumentti vuodelta 1991 kertoo näiden evakkopotilaiden kohtalosta. Sodan pitkät varjot -ohjelman on toimittanut Kaarina Alanen, tekninen toteutus Orvokki Lumiaro.

Dokumentissa kuullaan useiden sotasiirtolaisten haastatteluja. Nyt kaikki heistä ovat jo edesmenneitä. Rauhan hautausmaalle haudatuista ihmisistä suurin osa on Rauhan sotasiirtolaispotilaita. Kuva hautausmaalta: Marleena Liikkanen, 2018.

Kaarina Alanen: Sodan pitkät jäljet, 1991.

Dokumentin alkujuonto vuonna 1991:

”Yleinen käsitys on, että Suomi hoiti siirtoväen asutuksen kunnialla. On kuitenkin pieni ryhmä Karjalan siirtolaisia, joiden evakkotie jatkuu tänäkin päivänä.

Heidän kohtalokseen tuli elinikäinen psykiatrinen hoito Rauhan sairaalassa Etelä-Karjalassa. Heidän pääteasemansa on sairaalan hautausmaa.

Psykiatriset potilaat evakuoitiin Suomen puolelle, ja he jäivät sairaalahoitoon tavallaan vahingossa koko loppuelämäkseen. Sotasiirtolaiset menettivät kotikuntansa ja käytännössä myös kotikuntaoikeuden valtakunnan rajan muuttuessa. Heitä varten säädettiin laki, jonka mukaan valtio maksaa aiheutuvat kustannukset.

Sotasiirtolaisia oli Rauhan sairaalassa Joutsenossa alkujaan vajaat kolmesataa. Tänä päivänä heitä on jäljellä 34. Vaikka sotasiirtolainen olisi parantunut, sairaalasta ei ole voinut lähteä pois. Yksikään kunta ei ole halunnut sotasiirtolaista vaivoikseen. Hiljainen yksimielisyys on vallinnut siitä, että antaa heidän olla kaikessa Rauhassa sairaalassa. Kunnalle ratkaisu on ollut halpa. Tiettävästi vain yksi sotasiirtolainen on koko aikana päässyt sairaalasta pois menemällä avoliittoon.”